CHAMPION OF CHAMPIONS & VETERAN OF VETERANS
2006

Vuoden 2005 voitokkaimpien näyttelykoirien kunniaksi järjestettiin taas tänäkin vuonna  Champions of Champions & Veteran of Veterans Gala.  Galan paikka oli tälläkin kertaa kongressihotelli Dipoli, Otaniemessä, ja ajankohta lauantai 11.02.2005.

Kilpailu järjestetään kutsukilpailuna edellisen vuoden tulosten mukaan. Suomen Kennelliiton Näyttelykoiralistalle lasketaan 100 kuluvan vuoden aikana Suomessa näyttelyissä parhaiten menestynyttä koiraa - riippumatta rodusta.
Kutsun kilpailuun saa 100
Champion of Champions -tittelistä sekä n. 50 Veteran of Veterans -tittelistä kilpailevaa koiraa.
Pisteitä tulee ryhmäsijoituksista sekä erikoisnäyttelyn ROP ja VSP arvoista.
On siis melkoisen vaikeaa ja todella suuri kunnia, päästä mukaan kilpailemaan
Champion of Champions & Veteran of Veterans gaalaan.

Veteran of Veterans kilpailun tuomarina toimi tänä vuonna Sven Lövenkjaer, Tanska

Champion of Champions -kilpailun voittajan valitsivat puolestaan Sven Lövenkjaer  Tanska, Kirsti Lummelampi Suomi  ja Bo Skalin Ruotsi (valiot). 

 

Tänä vuonna Gaalaan oli kutsuttu peräti kaksi polski owczarek nizinnyä
Kutsun tähän vuoden huippukoirien kohtaamiseen, olivat saaneet

KANS & FIN & EST & LV MVA, V-99,-00 BALTW-99, BALTW-00, ESTW-99,ESTW-00, WW-2000 FLINKBEIN KOMPLETNY-PON

Pompula oli saanut kutsun sekä CHAMPION OF CHAMPIONS –kisaan, että myös VETERAN OF VETERANS –kisaan, mutta koska vain toiseen näistä oli mahdollisuus osallistua, valitsimme Pompulalle VETERAN of VETERAN’s kilpailun.

Pompula oli vuonna 2005 Kennelliiton Vuoden Veteraani –listalla sijalla 38 ja pisteitä kertyi 42p.

Kutsun CHAMPION of CHAMPION’s -kilpailuun sai myös
KANS &, FIN & EST &, RUS & BELARUS & LV & S MVA EUJW-02, BALTW-03,-04,-05, EUW-04 , JW-02 , V-03, V-04, SV-04 FLINKBEIN SWIETNY

Swietnylle tämä oli jo toinen kerta, kun se sai kutsun ko. kilpailuun.
Vuonna 2005 Swietny oli Kennelliiton Näyttelykoiralistalla sijalla 40, 62 pisteellä.

  Molempien koirien menestys Gaalassa oli aivan MAHTAVAN UPEAA !                                          

Pompula nousi Veteran of Veterans –kisassa kolmannelle kierrokselle 16 parhaimman parin joukkoon.                     

Minski selvitti tiensä vieläkin korkemmalle, 8 parhaimman Champion-parin joukkoon, häviten pareistaan vain koko Champion Galassa toiseksi sijoittuneelle mustalle suursnautseriurokselle,  Stablemaster’s Northern Hopelle !! 

Myös tänä vuonna tunnelma kilpailuissa oli hieno ja juhlasali upeasti koristeltu.
Yleisö ja koirien esittäjät olivat sonnustautuneet iltapukuihin – ja myös koirat oli kunnostettu
kilpailun tuomalla arvokkuudella.

Tämäkin kilpailu televisioitiin. Champion of Champions 2006 - manttelin sai Australintuonti welsh corgi pembroke uros Dygae Wild Night, toiseksi sijoittui  musta suursnautseriuros  Stablemaster’s Northern Hope.
Veteran of Veterans 2006-manttelin sai tiibetinterrieriuros Falamandus Double-Noeud ja vetskuissa toiseksi sijoittui slukiuros Aziz Jalil.

.


Odottelua esiarvosteluun..........


Kutsun Gaalaan saivat isä Pompula ja tytär Minski.


Kompletny-Pon - Pompula - esiarvostelussa


Swietny - Minski - esiarvostelussa


Pompulan ensimmäisen kierroksen vastustaja oli valkoinen länsiylämaanterrieri, toisen upea pyrenneittenkoira.



Suuren salin koristusta ja koreita juhlijoita.


VETERAN of VETERANS voittaja - tiibetinterrieri, sekä toiseksi sijoittunut - saluki


CHAMPION of CHAMPIONS voittaja - welsh corgi pemboroke, sekä kisan kakkonen - suursnautseri