TUHATKAUNO TULI KOTIIN !!!

Heinäkuun toisella viikolla,2006,teimme pienen lomamatkan Ruotsin ja
Tanskan kautta Saksaan ja Puolaan. Mukaamme lähti PON-poika, Figiel Hajko-Nerita. Matkamme aikana saimme ihastella upeita
merimaisemia ja Rostockissa vietimme kokonaisen päivän - shoppailemalla !!!!
Matkamme määränpäänä oli kuitenkin Koszalinin kaupunki Puolassa, ja siellä kennel Hajko-Nerita, josta Figielille oli tulossa
"pikkusisko". Figel lähti matkamme tapaamaan kasvattajaansa, sekä saattamaan pienen pon-tyttösen, STOKROTKA Hajko-Nerita ,
turvallisesti kotiin.
Tosin turvaa tämä neitokainen ei liiemmälti tarvinnut, sillä se osoittautui todella aktiiviseksi, rohkeaksi ja iloiseksi polskiksi, jonka pitkä häntä
heilui koko ajan ja joka teki tuttavuutta kaiken ja kaikkien kanssa.
Kotimatka tehtiin Via Balticaa pitkin, sillä rabies vasta-aineitatestiä ei Stokrotkalta vielä ollut tehty.
Pitkä ajomatka kotiin sujui molemmilta koirilta aivan loistavasti. Ystävykset nukkuivat takapenkillä
ja nousivat välillä aina katselemaan maisemia. Latviassa poikkesimme kuuluille
hiekkarannoille merta katselemaan ja kuvailemaan koiria.
Ensimmäinen "vastoinkäyminen" matkallamme sattui,
kun jouduimme Eestin ja Latvian rajalla jonottamaan kolme tuntia tulliin pääsyä, mutta onneksi auton
ilmastointi toimi .... nimittäin hellettä riitti myös tämän matkamme aikana aivan kiitettävästi.
Ja tyttö se vaan muisti heilutella häntäänsä :-)
Stokrotka on siis puolaa ja tarkoittaa Kaunokainen (Bellis perennis), josta käytetään myös
nimeä tuhatkauno .Se on pikkuinen asterikasvien sukuun kuuluva monivuotinen kukka.
Suomessa se esiintyy luonnonvaraisena ja sitä viljellään myös koristekasvina. Valkoiset kukat
ovat kaikista yleisimpiä, mutta lilertäviäkin tuhatkaunoja on olemassa.
.............ja KUKKA taitaa meidänkin tuhatkaunostamme
tulla....