SUOMEN LAGOTTOKLUBI EDELLYTTÄÄ että jalostukseen käytettäviltä koirilta on ennen
jalostukseen käyttöä tutkittu
- SILMÄT
- Molempien vanhempien silmät on oltava virallisesti tutkittu ja terveet perinnöllisistä sairauksista
(PRA, HC, RD).
LONKAT
- Molemmilla vanhemmilla tulee olla virallinen lonkkakuvaustulos, jotta yhdistelmä
saa jalostustoimikunnan hyväksynnän.
Siitokseen hyväksytään asteet A-D.
- Mikäli C- tai D-lonkkaista koiraa käytetään jalostukseen, toisella osapuolella tulee olla A- tai B-lonkat.
- E-lonkkaisen koiran jälkeläisiä ei edes rekisteröidä.
ENTÄ MITÄ MUUTA !!
- Jalostukseen käytettävien koirien tulee tietenkin olla terveitä ja hyväluonteisia
- Molemmilla vanhemmilla tulee olla näyttelypalkinto kahdelta eri tuomarilta, joko erinomainen tai erittäin hyvä,
tai osallistunut hyväksytysti jalostustarkastukseen.
- Virallista polvitutkimusta suositellaan
- Virallista kyynernivelten tutkimusta suositellaan.
- Sukusiitosprosentiksi suositellaan alle 4 %.
|
TÄÄLTÄ LÖYDÄT
|
Sanomattakin on täysin selvää, että
- Pentumme ovat rekisteröityjä, tunnistusmerkittyjä
- Mukaansa ne saavat erittäin laajat hoito-ohjeet ruokinnasta, turkinhoidosta, rotutietoudesta, pennun yleisestä hoidosta,
opetuksesta, koulutuksesta yms muusta tarpeellisesta
- Mukaan pennulle tulee myös "pentupakkaus", jossa mukana mm. pennnun synnyinkotonaan syömää ruokaa, ensimmäiset kotona annettavat
matokuurit, tuttu peitto, lelu ja jotain muuta pientä tarpeellista
- Uudet pennunomistajat saavat myös ensimmäisen vuoden jäsenyyden rotuyhdistyksessä
- Tukea, apua ja neuvoja tietenkään unohtamatta
- Kasvateilleni toivon tietenkin hyvät, aktiiviset kodit, joissa niistä huolehditaan ja niitä rakastetaan
- Uusilta omistajilta toivon lisäksi tiivistä yhteistyötä ja yhteydenpitoa sekä mahdollisuuksien mukaan innostusta
eri harrastusmuotoihin.
Täältä löydät hieman infoa lisäksi
|


|