Vaatimuksena MEGA-PON -kilpailussa sijoittumiselle on, että koira on kauden aikana kilpaillut vähintään 3 seuraavista lajeista : näyttelyt, toko, agility, rallytoko tai
pk-kilpailut, sekä saanut niistä tuloksen/tuloksia.
Vuonna 2001 ensimmäisen kerran päästiin jakamaan myös MEGA-PON palkinto. Silloin sen sai Flinkbein Elita ja vuonna 2004 sen sai 10-vuotias Flinkbein Dewiza.Sittemmin sen on saanut myös Flinkbein Marzenie vuonna 2014 sekä Flinkbein Ladna Jadeit vuonna 2015, sekä vuonna 2017 Flinkbein Mezny Mit sekä Flinkbein Laleczka.
Tänä vuonna jaettiin myös ensimmäistä kertaa ns. ELÄMÄNTYÖ- palkinto , johon vaatimukset olivat hiukan suuremmat.
Vaatimuksena ELÄMÄNTYÖ -palkinnon saannille on,
että vähintään 5-vuotias koira
on kilpaillut vähintään neljän vuoden ajan aktiivisesti ja edistyneet merkittävästi tänä aikana,
eli koirakko on noussut vähintään neljä kertaa jossakin kilpailuluokassa TAI saanut kolme koulutustunnusta (esim. BH-koe tai agilityn luokkanousu, tai koiran valioituminen näyttelyissä).
Lisäksi koirakon tulee olla sijoittunut vähintään neljä kertaa virallisissa kilpailuissa ja kokeissa kolmen parhaan joukkoon. Näistä sijoituksista ainoastaan yksi on voinut tulla näyttelyistä.
Flinkbein Marzenie on ensimmäinen polski, joka tämän ELÄMÄNTYÖ-palkinnon sai.
ELÄMÄNTYÖ PALKINTO | ||
![]() |
C.I.B FI MVA EE MVA RU MVA PMV-13 V-13
s.10.03.2012 (Deaque Bien Balboa de Bone / Flinkbein Istota Sukcesu) | |
VUODEN PARHAAT UROKSET | ||
![]() |
C.I.B FI MVA LV MVA LT JMVA LV JMVA EE JMVA BALT JMVA V-17 JV-17 LVV-18 V-18
s. 25.8.2016 (Świteź Z Gangu Długich / Flinkbein Kocimietka ) | |
VUODEN PARHAAT NARTUT | ||
![]() |
s. 12.04.2016 (Ignaś Indi Ama Canem / Flinkbein Miara Magia )
kasv. Taija Tuohilampi, | |
![]() |
FI MVA DK MVA
s. 17.5.2014 (Franek Chluba z Polski / Flinkbein Kocimietka ) | |
![]() |
Flinkbein Towarzyska
s. 25.8.2016 (Świteź Z Gangu Długich / Flinkbein Kocimietka ) | |
![]() |
LT JMVA LV JMVA EE JMVA BALT JMVA JV-17 LVV-18
s. 25.8.2016 (Świteź Z Gangu Długich / Flinkbein Kocimietka ) | |
![]() |
s. 25.8.2016 (Świteź Z Gangu Długich / Flinkbein Kocimietka ) | |
VUODEN PARHAAT VET NARTUT | ||
![]() |
C.I.B FI MVA SE MVA EE MVA LV MVA LT MVA LT JMVA LV JMVA EE JMVA BALT JMVA HeW-11 LVJV-11 LTJV-11 BALTJV-11 BALTV-12 V-12 HeVW-18 VV-18
s.20.11.2007 (Talizman Flinkbein Kontekst / Stokrotka Hajko Nerita) | |
VUODEN PARHAAT AGI-PONIT | ||
![]() |
Flinkbein Szczesliwe Serce
s. 12.04.2016 (Ignaś Indi Ama Canem / Flinkbein Miara Magia ) | |
![]() |
FLINKBEIN LALECZKA
s. 11.4.2011 (Riposta Dla Flinkbein Kontekst / Flinkbein Inspirator) | |
![]() |
FLINKBEIN MARZENIE
s.10.03.2012 (Deaque Bien Balboa de Bone / Flinkbein Istota Sukcesu) | |
VUODEN PARHAAT RALLYTOKO-PONIT | ||
![]() |
Flinkbein Marzenie
s.10.03.2012 (Deaque Bien Balboa de Bone / Flinkbein Istota Sukcesu) | |
VUODEN PARHAAT KASVATTAJAT | ||
![]() |
FLINKBEIN
OM. Taija Tuohilampi | |
x |