![]()
|
27.04.2002 Polvijärvellä Minski oli myöskin ROP-pentu ja sijoittui tämän lisäksi BIS 2 pennuksi |
Minski aloittanut lupaavasti myös "aikuis"näyttelyt.
Ensimmäinen ulkomaannäyttely ei ollut Minskilläkään enempää eikä vähempää kuin suoraan MAAILMANVOITTAJANÄYTTELY.
13.07.-02 tasan 10kk ikäisenä myös Minski esiintyi kolmannessa kotimaan näyttelyssään Mikkelissä. Siellä se oli suoraan VSP ja sai toisen sertinsä 07.09.2002 Tuomarinkartanossa, Helsingissä, kaikkien rotujen näyttelyssä, ROP-koira oli Flinkbein Swietny , joka aloitti ryhmäkilpailuissa melkein yhtä upealla menestyksellä, kuin veljellään Srodekilla oli kaksi viikkoa aiemmin : 11,5 kk "Minski" nostettiin ryhmissä 8 parhaan joukkoon. !!!
10.11.2002 myös Minski esiintyi toisessa tärkeässä ulkomaan näyttelyssään, eli EUROOPAN VOITTAJA NÄYTTELYSSÄ.
Lauantaina 7.12.2002 kotomaan kamaralla järjestettiin Suomen päätapahtuma, Voitajanäyttely, jossa Swietny voitti junioriluokan nartut ja oli aivan upeasti koko näyttelyn PN2, saaden voittajatittelin JW-02.
|