polski owczarek nizinny - lagotto romagnolo

UUSINTA
UUTTA !!!
2020

    NITAN PENNUT SYNTYNEET

      Kaiken koronavirus-uutisvyöryn keskelle saimme ihanaa ajateltavaa, kun Nita, Flinkbein Tajemnica Tobie, synnytti pentunsa 07.04.2020 iltayöstä. Pentujen isä on Armas, Dumbos Charmant Cöccö .

        Pentuja syntyi 4, yksi narttu ja 3 urosta.
        Kaikki pennut ovat pitkähäntäisiä. Tyttö ja kaksi poikaa ovat isänsä värisiä, tummaselkäisiä
        ja yksi poika on suklaa-pon, eli väriltään ruskea-valkoinen .

 

    TIEDOTE 13.3.2020 - KORONAVIRUS, COVID-19

      Kennelliiton hallitus päätti 12.3.2020 toimenpiteistä, joilla pyritään estämään COVID-19 -koronaviruksen leviämistä. Kaikki koiranäyttelyt, kokeet ja kilpailut sekä Kennelliiton järjestämät muut tilaisuudet perutaan 31.5.2020 saakka. Myös kaveri- ja lukukoirien vierailut perutaan.

      Päätös on linjassa Suomen hallituksen suosituksen kanssa. Suomen hallitus päätti 12.3.2020 rajoittaa yleisötapahtumien järjestämistä koronavirustartuntojen estämiseksi. Päätöksen mukaan kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan 31.5.2020 saakka. Lisäksi suositellaan, että myös kokousten järjestäjät harkitsevat riskiarvioiden pohjalta vastaavien tilaisuuksien järjestämistä.

      Tartuntojen vähentämiseksi tulee myös rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla. Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmiin kuuluvien iäkkäiden ja perussairaiden henkilöiden suojelemiseksi.

      Näinollen kaikki näyttelyt, agilitykilpailut sekä kaikki koulutustoiminta on peruttu toukokuun loppuun asti


    VUODEN 2019 PARHAAT POLSKIT

      20.02.2020 julkaistiin vuoden 2019 parhaimmat polskit. Kunniakirjat tullaan jakamaan yhdistyksen kevätkokouksessa 29.03.2020. Palkinnot jaettiin parhaille näyttely-PON uroksille ja nartuille, parhaille veteraani-PON uroksille ja nartuille, parhaille toko-poneille, parhaille rallytoko-poneille, parhaille agility-poneille ja vuoden parhaille kasvattajille.

        KIITOS KAIKILLE AKTIIVISILLE KASVATTIENI OMISTAJILLE - OLEN TODELLA YLPEÄ TEISTÄ

       
      Täältä tulee löytymään kaikkien koiriemme tulokset kuvien kera

       

        VUODEN PARHAAT UROKSET

        VUODEN 2. PARAS NÄYTTELY UROS
        Flinkbein Talizman

        VUODEN 3. PARAS NÄYTTELY UROS
        Flinkbein Urtwis

        VUODEN 5. PARAS NÄYTTELY UROS
        Flinkbein Ubóstwiać

        VUODEN 6. PARAS NÄYTTELY UROS
        Flinkbein Uroczy

      VUODEN PARHAAT NARTUT
        VUODEN PARAS NÄYTTELY NARTTU
        Flinkbein Szczesliwe Serce

        VUODEN 3. PARAS NÄYTTELY NARTTU
        Flinkbein Utopia

        VUODEN 7. PARAS NÄYTTELY NARTTU
        Flinkbein Tajemnica Tobie

        VUODEN 9. PARAS NÄYTTELY NARTTU
        Flinkbein Uwielbiana

        VUODEN 11. PARAS NÄYTTELY NARTTU
        Flinkbein Towarzyska

        VUODEN 12. PARAS NÄYTTELY NARTTU
        Flinkbein Tendencję Do Piękna

      VUODEN PARHAAT VETERAANINARTUT
        VUODEN PARAS VETERAANI NARTTU
        Flinkbein Kocimietka

      VUODEN AGILITY PON
        VUODEN PARAS AGILITY PON
        Flinkbein Marzenie

        Flinkbein Szczesliwe Serce

        VUODEN 4. PARAS AGILITY PON
        Flinkbein Laleczka

      VUODEN KASVATTAJA
        VUODEN PARAS KASVATTAJA
        kennel FLINKBEIN

       

       

       

       

    AGIA JA RALLYTOKOA

      08.02.2020 LOHJA AGILITY
      Wilma Puroila kävi Lalon kanssa kisaamassa Lohjalla PIKKUMAKSI II luokassa.
      Tuloksena kaksikolla oli 2 LUVAA ja OIVA, eli oikeus nousta luokkaan PIKKUMAKSI III

     
      Flinkbein Mezny Mit
      PIKKUMAKSI II 42,32 3,99 -5,68 0 -5,68 126 LUVA
      PIKKUMAKSI II 43,75 4,00 -6,25 0 -6,25 126 OIVA

     
      08.02.2020 OULU RALLYTOKO
       
      Samana päivänä kävi Birgitta ensimmäistä kertaa Jalin, Flinkbein Ubóstwiać, kanssa rallytokokokeissa oikein upealla tuloksella.
       
      Flinkbein Ubóstwiać
      RALLYTOKO ALO 85p. tuomari Kelhälä

 

    KAJAANI, KANSAINVÄLINEN NÄYTTELY

    Aivan kuten viime vuonnakin, vuoden 2020 harrastustapahtumat avasi Kajaanin kansainvälinen näyttely.
    Kehässä pyörähtivät Jali ja Viivi.

     

      12/01 KV KAJAANI
      Tuomari Tino Pehar

     

      ROP, ROTUNSA PARAS, SERT, CACIB
      Flinkbein Ubóstwiać
      AVO, ERITTÄIN HYVÄ
      Flinkbein Towarzyska


Flinkbein Ubóstwiać


Kuten niin monet vuodet ennen tätä, niin myös vuosi 2019 oli aivan upea harrastusvuosi.
Paljon mukavaa on tapahtunut vuoden aikana ja paljon kaikenlaista saatu aikaan.
Käyppä kurkkaamassa täältä, mitä kaikkea vuoden 2019 aikana tapahtuikaan...
2019

      SUURKIITOKSET KAIKILLE KASVATTIENI OMISTAJILLE kuluneesta upeasta vuodesta, sekä aktiivisuudesta koirienne kanssa näyttely- ja kilpakentillä. Kiitokset myös kaikille jotka olette olleet kanssani jakamassa näitä onnenhetkiä ja tekemässä tästäkin vuodesta niin ikimuistoista !!

      Myös vuoteen 2020 riittää haaveita, toiveita ja suuria unelmia.